Yrityksemme tarina
Juuret
Pohjois-Savossa
Kasurilanmäellä sijaitsevan tilan historia juontaa torppariaikaan, sillä se oli yksi Kasurilan Olkinuora -nimisestä päätilasta lohkotuista lukuisista torpista. Pian Suomen itsenäistymisen jälkeen myös torpparit saattoivat itsenäistyä, kun vuonna 1918 säädetty torpparilaki oikeutti vuokratilalliset lunastamaan torppansa itselleen. Näin myös Kasurilanmäellä tapahtui.
Alkuperäinen Turusten torpparisuku jakoi tilan neljälle perheelle, joista kaksi asui tilan nykyisellä alueella ja kaksi naapurustossa. Pieni tila oli pilkottu todella pieniin palasiin, jotka eivät yksinään olleet viljelymielessä kovinkaan elinkelpoisia. Nykyisen sipulitilan alueella ansiokasta viljelytoimintaa harjoitti kuitenkin 1960-luvun loppuun saakka Antikainen ja seuraavan vuosikymmenen ajan jo hieman pienimuotoisemmin Föhr.
Pekka ja Airi Vehviläisen muuttaessa tilalle vuonna 1979 kuului Jouhteisenmäki –nimellä tunnetun tilan rakennuskantaan torppariajalla rakennettu, punamullalla maalattu päärakennus sekä puurakenteinen navetta samalta aikakaudelta.
Kehittämisen ensiaskeleet
Perheen omakotitalon valmistuttua pihapiiriin vuonna 1980, muunnettiin vanha kaksikerroksinen päärakennus sipulin kuivaus- ja varastointikäyttöön poistamalla välilaipiot ja tukemalla lähes satavuotisia hirsirakenteita. Vanhan päärakennuksen päätyyn puhkaistiin suuri ovi sadon talteenottoa varten.
1980-luvun puoliväliin mennessä puretun vanhan navetan tilalle puolestaan kohosi syksyllä 1986 varastorakennus työkoneiston säilytystä varten.
Lihakarjatila-aikaan ympäröivistä alueista viljelykäytössä oli ainoastaan nykyisten tuotantorakennusten kohdalla sijainnut pelto. Pihapiiristä pieneen lampeen saakka ulottuvan peltoalueen Pekka Vehviläinen raivasi ja kunnosti käyttökuntoon 1980-luvun alussa.
Pekka kasvatti viljelyuransa aluksi kaksi pientä lihakarjaerää, kunnes päätti siirtyä juuresten pariin. Aluksi sipulin ohella kokeiltiin myös nauriin-, lantun- ja porkkananviljelyä. Varastotilan käyttöönotto 1980-luvun alussa mahdollisti suuremmat tuotantomäärät ja keskittymisen ainoastaan sipuliin.
Tilan läpi kulkeneen tien paikkaa siirrettiin vuonna 1984, mikä mahdollisti varastorakennuksen pidentämisen ja varastointikapasiteetin kaksinkertaistumisen. Kaksi vuotta myöhemmin valmistuneen kylmävaraston ansiosta tuotanto pystyttiin edelleen tuplaamaan, joskin tuon varaston sisältö oli aina ehdittävä myymään ennen pakkasilmojen saapumista.
Vuonna 1991 vanhan varastorakennuksen viereen rakennettiin uusi tuotanto- ja varastorakennus, joka jälleen kaksinkertaisti varastotilojen määrän, kuten myös rakennukselle vuonna 1999 tehty mittava laajennus vuorostaan.
Nykyinen jalostamorakennus otettiin aluksi käyttöön 800 neliön kylmävarastona vuonna 2001, mutta sitä laajennettiin lajittelu- ja pakkaamokäyttöön vuonna 2004.
Vuonna 2007 valmistuneen uusimman varastorakennuksen myötä säilytyskapasiteetti nousi nykyiseen 7 miljoonaan kiloon.
Vuonna 2010 valmistui 20 metriä korkea, osin kolmikerroksinen pakkaamorakennus. Se on samalla yrityksen lopullinen päärakennus, johon myös yrityksen toimistotilat siirtyivät loppuvuodesta 2019.
Tilan kuuden ja puolen hehtaarin peltoalat olivat sipulikäytössä 1990-luvun alkupuolelle, jonka jälkeen viljely on tapahtunut tilan ulkopuolella. Tilan heinää kasvavat pellot ovat siitä lähtien olleet sekä rehukäytössä että kesannolla.
Muutto v. 1979
Vanha lihakarjatila, johon kuului heikkolaatuista maata noin 6,5 hehtaaria.
Pääelinkeino v. 1990
Irtisanoutuminen Nokialta, sipulinviljelystä pääelinkeino.
Jalostus v. 2001
Jalostamon rakentaminen ja jalostustoiminnan käynnistys.
Päätoimiseksi
viljelijäksi
Koko 1980-luvun ajan Pekka teki tilan töitä rinnakkain Nokian tietokonetöiden kanssa. Päätyö Nokialla tarjosi turvan kasvavalle perheelle elämiseen ja kaikki maatilasta saadut tulot pystyttiin käyttämään tilan kehittämiseen. “Kuopion Päivärannassa oli kaksi valtakunnallista tukkuliikettä, joiden kanssa keskustelemalla selvitin, mitä kasvista alueellamme oli kaikkein vähiten tarjolla. Näin päädyimme sipuliin.”
Tilan vanha päärakennus kelpasi vain varastokäyttöön, tarkemmin ottaen ainoastaan sipulin varastointiin ja muuntuikin siihen lopulta melko helposti. Mallia rakentamiseen haettiin useammalta tilalta, mikä oli lopputuloksen kannalta onnistunut päätös. Piirrokset olivat valmiina jo yhden järjestelmän rakentamista varten päärakennukseemme, mutta viime hetkillä päädyimme jäljittelemään Joroisille rakenteilla ollutta, modernimpaa versiota. Jälkikäteen voidaan sanoa, ettei sipulinviljelytoiminnastamme olisi koskaan tullut kovin laajamittaista, mikäli olisimme valinneet toisin. Keskittyminen usean kasvin viljelyyn ei olisi ollut mahdollista myöskään erikoiskoneiden ja erilaisten varastointimenetelmien takia. Keskittyminen sipuliin oli järkevintä, etenkin ajankäytöllisesti, kun peltotyöt piti vielä vuoteen 1990 asti ajoittaa Nokian päätyön loma-aikoihin.
Nokian työtehtävät olivat antoisia myös Pekan sipuliuran tulevaisuutta ajatellen. Elettiin tietotekniikkapuolen kulta-aikaa, mikä antoi aitiopaikan nähdä läheltä isoja yrityksiä ja kansainvälistyä Euroopan työkomennuksilla.
Kasvavien lasten harrastukset alkoivat viedä lopulta sen verran aikaa, ettei kahta työtä ollut enää mahdollista tehdä. Tämän vuoksi Pekka luopui erittäin mieleisestä ja haasteellisesta työstään, mutta pitää sitä jälkikäteen elämänsä parhaana päätöksenä.
Kasvun vuodet ja teknologian kehitys
Vehviläisen sipulitoimintaa leimannut voimakas kasvaminen näkyy konkreettisesti tilan pihapiiriin kohonneissa varastorakennuksissa. Varastokapasiteetti ja sitä kautta tuotantomäärä onnistuttiin kaksinkertaistamaan vuosina 1984, 1986, 1991 ja 1999. Uuden vuosituhannen tarpeisiin on Kasurilanmäentielle kohonnut vielä jalostamo-, varasto- ja pakkaamorakennukset, joista viimeksi mainittu on samalla yrityksen lopullinen päärakennus. “Kasvulla on ennen kaikkea pyritty vastaamaan kysyntään. Toisaalta myös oma luonne on ollut sellainen, että pyrin kehittämään ja kehittymään. Yrityksen eteenpäinvienti on sitä, että on oltava tänään parempi kuin eilen ja huomenna taas parempi kuin tänään.”
Lisääntynyttä kysyntää selittää markkinaosuuden kasvun ohella sipulinkulutuksen lisääntyminen Suomessa. Vehviläisen markkinaosuus alkoi kasvaa voimakkaasti 1990-luvun puolivälissä, jolloin moni sipulinviljelijä lopetti toimintansa Suomen liityttyä Euroopan Unioniin. 1980-luvun alussa sipulin kilohinta oli kuuden markan eli euron luokkaa, mikä oli sen aikaiseen rahan arvoon nähden erittäin paljon. Sipulinviljelijät pystyivät elättämään perheensä jo kahden hehtaarin tiloilla. EU-aikaa edeltäneiden korkeiden hintojen taustalla oli tuontisuoja ja niin kauan kuin kotimaista sipulia riitti, sen laadusta riippumatta, ei ulkomaista sipulia saanut tuoda maahan. Se nosti kotimaisen sipulin hintaa. Vierailut kuitenkin esimerkiksi Hollannissa saivat ymmärtämään, että tuontisuojan aika tulee loppumaan
1990-luvun puolivälissä Vehviläisen toiminta oli kasvanut jo niin isoksi, että pakkaamotoimintaa oli monipuolistettava. Yritys olikin ensimmäisenä kehittämässä kauppaketjujen privat label –tuotemerkkejä ja tilalla ryhdyttiin pakkaamaan kymppikiloisten sipulisäkkien rinnalla puolen kilon ja kilon pakkauksia. Isojen ruokatalojen lisääntyneeseen kysyntään vastaamiseksi Vehviläisen oli kyettävä kasvattamaan tuotantomääriään, sillä sipulia oli oltava riittävästi, jotta tila katsottaisiin vakavasti otettavaksi tuottajaksi. Tässä vaiheessa viljeleminen päätettiin lopettaa tilaan kuuluvilla pelloilla ja etsiä sipulinviljelyyn paremmin soveltuvia peltoja. Siilinjärvi onkin erikoisviljelyyn hyvin soveltuvaa aluetta jääkauden muokkaamien hiekkaharjujen myötä ja hyvää peltoa on ollut saatavilla.
Peltoalan lisääntyminen pakotti kehittämään myös viljelyteknologiaa, sillä Suomen pohjoinen sijainti asettaa tiukat aikaikkunat. Oma kalusto täytyy suhteuttaa peltoalaan jo istutusvaiheessa, ettei työvaihe veny liian pitkäksi. Sama sääntö koskee myös kasvinsuojelua ja sipulinnostoa. Hyviä nostopäiviä ei Suomen kesässä ole kuin parikymmentä, joten peltoalan lisääntyessä on sipulinnostoa ollut pakko tehostaa. Korjuuketju toimii nykyisin niin tehokkaasti, että nostamme tunnissa alkuaikojen sadon verran sipulia ja pystymme jopa 30 hehtaarin päivätahtiin.
Myös pakkaamo- ja jalostamopuolella koneellinen kehitys on ollut nopeaa. Kävimme tutustumassa erilaisiin vaihtoehtoihin esimerkiksi Hollannissa, Tanskassa ja Ruotsissa. Tuntui, ettei meillä koskaan tulisi olemaan tarvetta hollantilaispakkaamoiden tehokkuudelle, joten olimme tyytyväisiä Tanskan malliin. 2000-luvulla ymmärsimme, että jatkaaksemme viljelyä myös meidän on pystyttävä lisäämään tehokkuutta keskieurooppalaiseen malliin.
Jalostustoiminta tilalla aloitettiin käytännön syistä. Jo 1990-luvun alussa tilalla käsiteltiin sipulia jopa 1500 tonnia vuodessa ja siitä jäi hävikkiin paljon sellaista sipulia, joka oli sisälaadullisesti hyvää, mutta ulkolaadullisesti ei riittävällä tasolla marketteihin. Jalostustoiminnassa voidaan hyödyntää myös ulkoiselta laadultaan myyntiin sopimattomat sipulit, joiden uloin kuori on esimerkiksi revennyt. Sipulinjalostus aloitettiin hyvin pienimuotoisena jo vuonna 1991, jolloin tuorekuutioita ja –viipaleita ryhdyttiin tuottamaan varsin alkeellisin menetelmin. Tuo aika opetti sen, kuinka sipulinjalostusta ei kannata tehdä.
Vuonna 2001 yrityksen vuosituotanto oli kasvanut jo 3 miljoonaan kiloon, joten oli ryhdyttävä mietittämään tehokasta jalostamista. Laitteistoratkaisuihin tutustuttiin useissa maissa päätyen lopulta hollantilaiseen suuryritykseen. Uuteen jalostuslinjastoon sisältyi myös pakastusmahdollisuus, vaikkei sitä parin ensimmäisen vuoden aikana vielä käytetty lainkaan.
Perheyritys
Tänä päivänä nelisenkymmentä työntekijää ympärivuotisesti työllistävä Vehviläinen on edelleen perheyritys. Yrityksen perustajan, toimitusjohtaja Pekka Vehviläisen lisäksi perheen kaikki lapset ovat osallistuneet yrityksen toimintaan. Elina on toiminut yrityksessä vuodesta 2002 alkaen ja Matti vuodesta 2012. Myös ammattiurheilijana ja –valmentajana meritoitunut Jussi sekä luokanopettajana työuransa tehnyt Mikko ovat osallistuneet perheyrityksen toimintaan erilaisissa rooleissa.
Perheyritys merkitsee perheenjäsenille paljon. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että toimintaa suunnitellaan ja rakennetaan koko ajan myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Kahdeksan innokkaan lapsenlapsen myötä on hyvinkin mahdollista, että perheyrityksessä tullaan näkemään tulevaisuudessa kolmaskin polvi. Perheyrityksen tulee säilyä elinvoimaisena ja luotettavana työnantajana sekä yhteistyökumppanina myös jatkossa. Kyse on paitsi työstä, myös perinteen vaalimisesta.
